Anina Microtross Micro Class -luokan vene

cropped-anina_lippu3.jpg

Microtross on eloisa ja tuulen muutoksiin herkästi reagoiva pursi. Sen kanssa saa aikansa kulumaan mukavasti. Aluksi minulla ei ollut autopilottia ja purjeiden vaihdot ja satamaan tulot olivat haasteellisia yksin purjehtiessani. Kevyellä tuulella sain nostettua spinnun ylös, joka oli mielestäni erinomainen suoritus. Ostin myöhemmin Busse Yachtshop:sta Autohelm ST1000 PLUS autopilotin, joka helpotti huomattavasti veneen käsittelyä. Vanhat purjeet olivat venyneet ja uudet purjeet, jotka ostin WB-Sails, lisäsivät säätömahdollisuuksia ja veneen hallittavuus parani. Kovenevassa tuulessa pitää olla mahdollista latistaa purjeita ja reivauskin tulee tehtäväksi usein, kun purjehtii pienellä veneellä.

Veneeni on valmistunut vuonna 1984. Microtrossit on varustettu erilaisilla köliversioilla. Ensimmäiset yksilöt olivat nostokölillä ja uudemmissa on metallinen taittoköli. Ensimmäiset nostokölit olivat lyijytäytteiset ja myöhemmin ne muutettiin betonitäytteisiksi. Aninassa oli alun perin betoninen nostoköli, jonka tilalla on nyt haponkestävästä valmistettu köli. Veneeni miehistö vaihtelee 1-3 henkilöä, joten paino vaikuttaa merkittävästi pienen veneen kulkuominaisuuksiin. Kevyemmällä kelillä toivoisi painoa (miehistöä) olevan mahdollisimman vähän ja kovemmassa kelissä tietysti päinvastoin. Nopeutta on hyvä seurata myös numeerisesti ja siihen GPS Garmin 76 on pätevä laite, vaikka se on tarkoitettu ensisijaisesti paikanmääritykseen. Reilunkokoisesta näytöstä on helppo lukea informaatiota verrattuna aikaisempaan Garmin 48. Garmin GPS 76 on edelleen vuonna 2020 käytössä ja sen lisäksi käytän puhelinsovellusta Sailmate.

Microtross veneitä on Suomessa n. 60kpl ja muita saman tyyppisiä veneitä arvelisin olevan yhteensä yli 100kpl. Tämä venekoko on sopiva Suomen olosuhteisiin. Niitä on helppo kuljettaa normaalilla henkilöautolla, veneet soveltuvat kaikenikäisille purjehtijoille ja meidän vesistömme on kuin luotu purjehtimaan pienemmällä veneellä. Nykyään venemarkkinoilla on tässä kokoluokassa tarjolla erilaisia veneitä, joista voisivat olla kiinnostuneita aktiivikilpailijat, että harrastekisailijat.

Purjehdus on mukaansa tempaavaa, mutta onko Microtrossilla mahdollista harrastaa kilpapurjehdusta Suomessa? Micro Class liitto on kansallisten liittojen yhteinen organisaatio, jonka alaisuudessa on microluokan kansainvälinen kilpapurjehdustoiminta. Suomessa ei ole SPV:n veneluokkaliiton listalla microluokkaa. Luokan veneet ovatkin meillä enimmäkseen leppoisassa purjehduskäytössä ja kilpailuaktiviteettia ei ole veneluokkaliiton muodossa. Muualla Euroopassa microluokan veneitä on enemmän ja osa omistajista osallistuu veneillään aktiivisesti maittensa luokkaliiton järjestämiin purjehduskilpailuihin.

Suomessa voi Microtrossilla kilpailla osallistumalla seurojen järjestämiin LYS-kilpailuihin. Paikkakunnallani ei ole SPV kuuluvaa pursiseuraa, joten kilpailutoimintaan en ole osallistunut. Netissä olen nähnyt eräitä Microtrosseja tuloslistoilla, joten muutama aktiivinen venekunta löytyy.

päivitetty 25.2.2018:

Olen vuodesta 2015 ollut jäsen Längelmäveden veneilijöissä (LäVe), jonka kotisatama on Karpinvenesatama. Samalla Aninan kotisatama muuttui Hiedasta Karpinvenesatamaan. Vuosien aikana minulla oli herännyt kiinnostus osallistua Päijännepurjehdukseen. Ystävälläni on Päijänteellä Safir luokan vene Safira, jossa olin miehistössä 2013 ja 2014 kisoissa. Tästä sain kimmokkeen ja olen osallistunut Aninalla vuodesta 2015 Päijännepurjehdukseen. Bärosund Runt on purjehdittu vuodesta 2016 lähtien. Molemmat kisat ovat olleet hyvin järjestettyjä ja niissä on ollut mukava purjehtia. Näsijärvellä olen osallistunut 2015 ja 2016 Kesäyönpurjehdukseen.

Kyseiset kisat ovat LYS-tasoituksella. Aninalla on varsin pieni kerroin, mutta siitä huolimatta sijoittuminen kisoissa kilpailujen pienimmällä veneellä on listan viimeisimmistä sijoista.

Tilanteeseen on tullut aivan eri tunnelma niillä kerroilla, kun mukana kisoissa on ollut toinen Microtross-vene Aouda Päijännepurjehduksessa ja Bärosund Runtissa vuonna 2016 ja vuonna Päijännepurjehduksessa 2017, kun kisasimme Mikro 550 -venekunnan Lillin kanssa. Samantasoisilla veneillä kisaaminen on erittäin mielenkiintoista. Erityisen muistorikas hetki oli ohittaa muutama venekunta Kärkisten sillan jälkeen aamuyöstä Päijännekisoissa 2017, kun nopeudet vaihtelivat 0,2- 0,3 solmun välillä. Toivoisin, että Micro Class -luokan veneitä olisi tulevina vuosina enemmän kisojen lähtölistoilla.

 

Anina_hieta

Microtrossin tiedot

pituus 5,50 m
vesilinja 5,20 m
leveys 2,45 m
syväys 1,20 m
uppouma 600kg
isopurje 10,5 m2
genua 11,5 m2
fokka 7,8 m2
spinaakkeri 23,0 m2
maston korkeus 9,20 m2
riki 7/8

linkkejä:
suunnittelija Hans Groop (Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n sivustolla): http://www.finnboat.fi/fi/suunnittelija.html?Id=032

valmistaja Vene-Björndahl, Kokkola
Micro-class  (hyvä lista venetyypeistä, joilla kilpaillaan Euroopassa)

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close